Tulevaisuus on täällä – vetyautoja ja hologrammilaseja

Tämän vuoden Consumer Electronics Show -messuilla esiteltiin tulevaisuutta, tai ainakin laitevalmistajien haavetta siitä. Massiivisiksi paisuneiden messujen tuhansien tuotteiden joukosta on vaikea hahmottaa, mikä niistä oikeasti saa jalansijaa markkinoilta, ja millä elinkaari on lyhyt kuin perhosella. Jotain suuntaviivoja messutarjonnasta voinee kuitenkin vetää.

Kasvavia trendejä ovat muun muassa puettava teknologia ja autojen lisääntyvä äly. Tässä muutama mielenkiintoinen ilmiö alkuvuoden messuilta. Lue koko kirjoitus Kuningaskuluttajan sivuilta.

Advertisement

Facebook-pelit houkuttavat edelleen maksamaan

Muistatko vielä aikaa, kun Facebook-aikajanasi oli täynnä viestejä, joissa pyydettiin keräämään satoa Farmvilleen tai osallistumaan taisteluun Mafia Warsissa? Viime aikoina nämä viestit ovat vähentyneet. Merkitseekö se sitä, että ihmiset eivät enää pelaa entiseen tapaan sosiaalisia pelejä?

Ei. Pelaaminen on vain saanut uudenlaisia muotoja. Lue lisää Facebook-pelaamisen maailmanmenosta Kuningaskuluttajalle tekemästäni jutusta.


Enemmän irti Dropboxista

Tiedostonjako- ja synkronointipalveluita on nykyään pilvin pimein. Boxista, iCloudista, Google Drivesta, Skydrivesta ja monesta muusta huolimatta pilvipalveluseuran vanha isäntä Dropbox on edelleen monelle se ainoa ja oikea.

Dropboxia on totuttu käyttämään ja monet pitävät sitä edelleen mutkattomimpana ratkaisuna. Dropboxin ympärille on myös kehitetty monenlaisia ilmaisia ohjelmia ja palveluja, joiden avulla tiedostonjaosta saa hieman enemmän irti.

Kirjoitin Kuningaskuluttajaan siitä, miten Dropboxista saa enemmän irti.


Voiko kännykkäkuvilla tienata rahaa?

Jokainen meistä voi nykyään olla valokuvaaja. Puhelinten kamerat ovat niin laadukkaita, että useimmilla meillä on jatkuvasti kamera taskussaan. Kun samaan aikaan kuvia tarvitaan entistä enemmän median digitalisoitumisen myötä, verkkoon on syntynyt bisnes, jollaisesta ei ollut tietoa vielä muutama vuosi sitten.

Kirjoitin Kuningaskuluttajan blogiin siitä, miten kännykuvilla voi tienata rahaa.


Käskytä minua: Applen Siri vs. Samsungin S Voice

Nykyaikaisten matkapuhelimien oletuskäyttöliittymä on kosketusnäyttö. Kalleimmissa puhelimissa on kuitenkin tarjolla myös vaihtoehtoinen tapa käyttää puhelinta: puhe. Samsungin ja Applen lippulaivapuhelimissa on omat ääniohjausjärjestelmänsä, jotka toimivat lähes samalla tavalla. Pieniä eroja löytyy, kun tarpeeksi niiden kanssa juttelee.

Kokeilin Siriä ja S Voicea Kuningaskuluttajan sivuilla.


Näin löydät digitaalista luettavaa puoli-ilmaiseksi

Pimenevät illat, punaviini ja hyvää luettavaa. Niistä on rennot syysillat tehty. Perinteisillä kirjoilla on monien sydämissä vielä merkittävä rooli, mutta tablettien yleistyessä sähköiset kirjat ja lehdet leviävät hiljalleen. Tässä muutamia vinkkejä siihen, mistä voi hakea halpaa tai täysin ilmaista sähköistä luettavaa.

Blogasin aiheesta Kuningaskuluttajan sivuille.


Näin teet iPhonesta ja iPadista lapsiturvallisen

Uutta puhelinta tai tablettia ostaessa päätyy vanha puhelin usein perheen jälkikasvulle. Monesti laite on järkevämpää testamentata jälkipolville, kuin yrittää myydä elämää nähnyttä puhelinta käytettynä. Jälkipolvia varten monipuolista laitetta on usein syytä hieman säätää, jotta lapsi ei päädy väärille sivuille.

Lue lisää kirjoituksestani Kuningaskuluttajan sivuilla.


Jäljitä koululainen älypuhelimella: 5 paikannuspalvelua

Koulua on käyty pari kuukautta ja uudet koululaiset ovat jo tottuneet koulumatkaansa. Matkalla on kuitenkin paljon sellaista, joka herättää kiinnostuksen ja matkanteko saattaa kestää pitkään. Kotiväki huolestuu, mutta nykytekniikan avulla asiaa ei tarvitse kauaa aprikoida – jos koululaisella on käytössään älypuhelin.

Kuningaskuluttajan blogissa esittelen muutaman tavan jäljittää koululainen. Lue lisää.


Ensituntumassa iPhonen käyttöjärjestelmä iOS 7

Apple erotti iOS:stä vastanneen johtajan Scott Forstallin loppuvuodesta 2012. Forstallin irtisanomisen jälkeen käyttöliittymän suunnittelusta on vastannut yhtiön design-pomo Jony Ive.

Vauhtia kehitykseen onkin laitettu, sillä uutta on syntynyt arviolta 7-8 kuukaudessa. Kiire on kyllä tullut, koska ensimmäinen beta-versio oli tarjolla vain iPhonelle, ei lainkaan iPadille. Toisessa betassa iPad-tukikin ehti mukaan.

Kokeilin iOS7:n ensimmäistä betaversiota ja kirjoitin siitä tuntemuksia Kuningaskuluttajan sivuille.


Äly tulee koteihin – älylamppu kertoo vaikka urheilutuloksen

Oppivia termostaatteja, etäohjattavia lamppuja, talon omistajan tuntevia älylukkoja. Kodin automaatio on jo melko pitkällä, vaikka näihin viimeisimpiin vempaimiin ei vielä joka päivä törmääkään. Älykkäitä, futuristiselta kuulostavia laitteita on myynnissä jo paljon. Verkkoyhteys on mitä ihmeellisimmissä laitteissa, ja niitä pystyään hallitsemaan mistä ja milloin vain.

Esimerkiksi Nest on amerikkalaisvalmisteinen termostaatti, joka oppii käyttäjänsä tavoista ja ottaa komentoja vastaan. Lue koko blogaukseni Ylen Rele-blogista.