Aihearkisto: Teknologia

Jäljitä koululainen älypuhelimella: 5 paikannuspalvelua

Koulua on käyty pari kuukautta ja uudet koululaiset ovat jo tottuneet koulumatkaansa. Matkalla on kuitenkin paljon sellaista, joka herättää kiinnostuksen ja matkanteko saattaa kestää pitkään. Kotiväki huolestuu, mutta nykytekniikan avulla asiaa ei tarvitse kauaa aprikoida – jos koululaisella on käytössään älypuhelin.

Kuningaskuluttajan blogissa esittelen muutaman tavan jäljittää koululainen. Lue lisää.

Advertisement

Ensituntumassa iPhonen käyttöjärjestelmä iOS 7

Apple erotti iOS:stä vastanneen johtajan Scott Forstallin loppuvuodesta 2012. Forstallin irtisanomisen jälkeen käyttöliittymän suunnittelusta on vastannut yhtiön design-pomo Jony Ive.

Vauhtia kehitykseen onkin laitettu, sillä uutta on syntynyt arviolta 7-8 kuukaudessa. Kiire on kyllä tullut, koska ensimmäinen beta-versio oli tarjolla vain iPhonelle, ei lainkaan iPadille. Toisessa betassa iPad-tukikin ehti mukaan.

Kokeilin iOS7:n ensimmäistä betaversiota ja kirjoitin siitä tuntemuksia Kuningaskuluttajan sivuille.


Äly tulee koteihin – älylamppu kertoo vaikka urheilutuloksen

Oppivia termostaatteja, etäohjattavia lamppuja, talon omistajan tuntevia älylukkoja. Kodin automaatio on jo melko pitkällä, vaikka näihin viimeisimpiin vempaimiin ei vielä joka päivä törmääkään. Älykkäitä, futuristiselta kuulostavia laitteita on myynnissä jo paljon. Verkkoyhteys on mitä ihmeellisimmissä laitteissa, ja niitä pystyään hallitsemaan mistä ja milloin vain.

Esimerkiksi Nest on amerikkalaisvalmisteinen termostaatti, joka oppii käyttäjänsä tavoista ja ottaa komentoja vastaan. Lue koko blogaukseni Ylen Rele-blogista.


Älykellon äly ei vielä riitä

Älykelloja siellä, älykelloja täällä… jokainen itseään kunnioittava teknologiayritys tuntuu nyt kehittävän älykelloa. Applelta odotetaan iPhonen ja iPadin jälkeen täysin uutta tuotetta ja pitkään velloneiden huhujen mukaan se olisi älykello.

Tällä kertaa omenayhtiön kilpailijat eivät aio seurata markkinavaltausta sivusta, sillä Samsungin laboratoriossa valkotakkiset häärivät myös älykellon parissa, ja Microsoftin kerrotaan kehittäneen jo vuoden ajan ranteessa pidettävää laitetta, joka olisi muuttunut matkan varrella älykelloksi. Myös Googlen ja LG:n uskotaan kehittävän omaa kelloaan.

Tulevan älykellobuumin takana on siis isoja nimiä, mutta ne eivät ole ensimmäisinä markkinoilla.

Lue koko blogaus Ylen Rele-blogista.


Jolla seilaa itään

Jolla on kertonut vihdoin lisätietoa tulevasta älypuhelimestaan, joka pohjautuu Nokian hautaamaan Meego-käyttöjärjestelmään. Jolla on jatkokehittänyt softaa kuitenkin sen verran, että näillä kahdella voisi sanoa olevan sama geneettinen perimä, mutta kaksosista ei ole suinkaan kyse.

Moniajosta odotetaan Jollan käyttöjärjestelmän Sailfishin lippulaivaominaisuutta. Sen uskotaan olevan keskeinen tekijä, joka erottaa Jollan Android-valmistajista ja Applesta. Esimerkiksi Pohjola Pankin analyytikko Hannu Rauhala kehui tuoreeltaan, että Sailfishin moniajo on hyvin toteutettu.

Miten toimiva ja sulava Sailfish on loppuvuodesta kun puhelimet tulevat myyntiin, se on asia, johon kannattaa kiinnittää huomiota.

Lue koko kirjoitukseni Ylen Rele-blogista.


3D-tulostus mullistaa – printtaa uusi maksa, ase tai tiirikka

Nykyisin tavarat pitää hakea kaupasta tai tilata kotiin, mutta tulevaisuudessa voimme ehkä tuottaa kaiken tarpeellisen ja vähemmän tarpeellisen itse. Vielä ei ole käytettävissä Star Trekista tuttua replikaattoria, mutta 3D-tulostus on pian jokaisen ulottuvilla.

Mullistaako kolmiulotteinen tulostus sitten maailmamme ja tuleeko siitä Kalevalan Sammon kaltainen loppumaton tavaroiden tuoja? Lue blogaukseni Ylen Rele-blogista.


Kuinka sain tv-kanavat puhelimeeni ja vaimon innostumaan

Netti ja lapset ovat muuttaneet televisionkatseluani vuosien mittaan eniten. Television merkitys laitteena on pienentynyt huomattavasti ja vietän enää hyvin vähän aikaa varsinaisen töllöttimen edessä, mutta pyrin seuraamaan itseäni kiinnostavia ohjelmia silloin kun se on minulle mahdollista, siellä missä se on minulle mahdollista.

Olen ratkaissut tämän käyttämällä TVkaista-palvelua, jossa voi palata ohi menneisiin ohjelmiin kun sopiva katselurako aukeaa. Ratkaisu ei välttämättä ole ikuinen, sillä televisiokanavat ovat yrittäneet kampittaa sitä jo vuosia, viimeisenä oikeustoimin. Vieläkään ei ole selvää, onko palvelu laillinen vai ei.

TVkaista ei ole kuitenkaan täydellinen ratkaisu. Toisinaan olisi kiva katsoa mielenkiintoista ohjelmaa myös suorana kesken ruoanlaiton, pyykinpesun tai minkä tahansa asian, mikä ei vaadi sataprosenttista läsnäoloa koko ajan. Lue koko blogaukseni Ylen Rele-blogista.


Kotisohvan second screenistä tahkotaan markkinaa

Kulutuselektroniikkaa ja mobiiliratkaisuja valmistavat yritykset tuntuvat olevan yksimielisiä ainakin yhdestä tulevaisuuden kehityslinjasta. Niin pelikonsoli- kuin televisiovalmistajatkin uskovat siihen, että ihmiset haluavat kuluttaa ja luoda tietoa ns. toiselta ruudulta samalla kun nauttivat vaikkapa tv-ohjelmista tai pelaavat pelejä.

Tästä käytetään yleisnimitystä second screen ja sitä hyödynnetään monella tapaa.

Konsolipelaamisen aikana käyttäjälle voidaan näyttää esimerkiksi kännykän tai tabletin ruudulla lisäinformaatiota. Televisiokatsoja voi puolestaan osallistaa itsensä tv-kokemukseen esimerkiksi lähettelemällä tv:n katselun aikana viestejä samaa ohjelmaa katsovien ihmisten kanssa tai jakaa mielipiteitään suoraan ohjelman tekijöille. Tarkoituksena on aina lisätä interaktiivisuutta ja sosiaalisuutta. Lue koko blogaukseni Ylen Rele-blogista.


Älypuhelimen voi korjata myös itse – omalla vastuulla

Kalliiden, mutta helposti hajalle menevien älypuhelinten korjaamisesta on syntynyt mukava bisnes erilaisille pienyrittäjille. Puhelimia korjataan niin ammatiksi kuin iltaisin kotosalla muiden töiden ohessa. Kun tekijöitä on monenlaisia, on hinnoissakin paljon liikkumavaraa, kuten Releen aikaisemmasta pienestä selvityksestä kävi ilmi.

Toisaalta korjaamisesta on syntynyt myös uusi harrastus monille. Tee-se-itse-miehet ovat alkaneet kerätä ja vaihtaa tietoja laitteiden korjaamisesta sekä tilaamaan osia verkosta.

Useat eri sivustot tarjoavat yksityiskohtaisia ohjeita siitä, miten mikäkin laite saadaan auki ja miten mikäkin osa vaihdetaan. Usein ne myyvät myös ohjeiden ohessa korjaussarjoja ja -työkaluja.

Pieni disclaimer kuitenkin tähän alkuun: Laitteen takuu mitä todennäköisemmin raukeaa, jos korjaushommiin ryhtyy itse. Teitä on varoitettu. Lue koko blogaukseni Ylen Rele-blogista.


iPad mini: Mitä pari tuumaa merkitsee?

Olen käyttänyt jokaista Applen iPad-mallia aina laitteen ensiesittelystä 2010 lähtien, joten 9,7 tuuman näyttökoko on ollut itselläni jonkinlainen oletuskoko, jota en ole pahemmin kyseenalaistanut.

Mitä kävikään, kun kokeilin 9,7-tuumaisen laitteen vaihtamista 7,9-tuumaiseen. Lue kokemuksista Ylen Rele-blogista.