Kotimaisten musiikkituottajien mukaan digimyynti kompensoi ensimmäistä kertaa perinteistä levymyyntiä vuonna 2012. Fyysiset äänitteet menivät vähitellen alamäkeen (-7,5 %) , kun samaan aikaan digitaaliset palvelut kasvoivat (+35 %). Tällä hetkellä digimyynti on 27 prosenttia äänitteiden kokonaismyynnistä.
Digimyynnin kasvua hidastaa varmasti osaltaan se, että suomalaisen levymyynnin kotimaisuusaste on ennätyskorkea. Kotimaiset äänitteet edustavat peräti 69 prosenttia äänitallenteiden myynnin kokonaisarvosta. Tarvitaan siis kotimaisten musiikintuottajien ja digipalvelujen ylläpitäjien yhteistyötä, jotta ihmisten kuuntelemaa musiikkia saadaan tarpeeksi tarjolle verkkoon. Toisaalta suuri osa kotimaisen musiikin kuuntelijoista ostaa ehkä levynsä vielä fyysisesti kaupasta, ulkomaisen musiikin kuuntelija ehkä enemmän verkosta.
Ne, jotka verkosta kuuntelevat panostavat yhä enemmän suoratoistoon ja tilausmalliin. Ifpi Finlandin mukaan musiikin ostaminen latauspalveluista kasvoi noin 16 prosenttia, kun taas tilauspalveluiden maksamien korvausten määrä mukavat 57 prosenttia. Eniten kasvoi ruotsalainen Spotify. On hienoa, että fyysinen levy ei ole enää itseisarvo, mutta paljon saa vielä bittivirrata teknomaana pidetyn Suomen siltojen alla, että päästään muiden Pohjoismaiden lukuihin.
Esimerkiksi Ruotsissa suoratoistopalveluiden kasvu vauhditti äänitemarkkinat viime vuonna parhaaseen tulokseensa sitten vuoden 2005. Musiikkimarkkinoiden kokonaistulos kasvoi 14 prosenttia. Siinä missä Suomessa digitaalinen myynti on 27 prosenttia musiikkimarkkinoista, Ruotsissa vastaava luku on 63 prosenttia. Suurin osa, 57 prosenttia, musiikista nautitaan suoratoiston kautta, loput kuusi tulee latauspalveluista. Kiinnostus suoratoistoon on kasvanut vauhdilla, sillä sen käyttö kasvoi puolet edellisvuodesta.
Vaikka uusia digipalveluja avautui viime vuoden aikana Suomessa mukavasti (mm. Deezer, Music Unlimited, Xbox Music Rdio), paljon enemmänkin voisi vielä tapahtua. Suomi ei ehkä ole vielä tarpeeksi kiinnostava kaikille pelaajille. Esimerkiksi Apple sai kuulemani mukaan jo aikaa sitten päätökseen sopimusneuvottelut Teoston kanssa iTunes Match -palvelusta. Avoimesta tiestä huolimatta Applen pilvimusapalvelu ei ole avannut Suomessa, vaikka asia lienee vain yhdestä vivunväännöstä kiinni, teknogia on jo olemassa.
Hyvistä digiuutisista huolimatta kotimaisella musiikkibisneksellä menee paljon huonommin kuin aiemmin. Kokonaisarvossa ollaan jossain parinkymmenen vuoden takaisissa lukemissa. Pakkohan tämä on tulkita niin, että piratismin hampaanjäljetkin näkyvät kokonaiskuvassa. Ehkä onnistuminen digipalveluissa paikkaa myös sen loven jossain vaiheessa.
Vastaa